Ihana nähdä Sinut täällä, tervetuloa!
Meissä jokaisessa on sisällämme oma ydintotuus – sisäinen viisaus, valo ja voima jota vahvistamalla voimme saavuttaa tasapainon, ilon ja harmonian elämäämme.
Esimerkiksi kiire, stressi, haastavat elämäntilanteet ja muiden odotukset peittävät yhteyden tähän voimaan. Saatamme helposti mm. uupua, alkaa epäillä itseämme tai kadottaa suunnan, vaikka kaikki tarvitsemamme on edelleen olemassa sisällämme.
Tällöin on hyvä hetkeksi pysähtyä, hiljentyä, kuunnella omaa kehoaan, sisäistä ääntään sekä ihan vain olla. Antaa niin keholle, mielelle kuin sielullekin aikaa ja mahdollisuus vahvistua ottamalla käyttöön omat sisäiset parantumisvoimat.
Kun vahvistat yhteyttä omaan sisäiseen voimaasi, vahvistat samalla luottamusta itseesi, intuitioosi ja elämään. Silloin sinun on helpompi pysyä omassa voimassasi myös elämän haastavina hetkinä.
Sukeltamalla syvemmälle sydämeesi ja vapauttamalla kerros kerrokselta kaiken sen, mikä on peittänyt yhteyden omaan sisäiseen voimaasi, voit avata portin joka vie sinut taianomaiseen elämään.
Elämään joka on täynnä iloa, valoa ja rakkautta.

Tukena matkallasi,
Paula Sund
Henkisen kasvun ohjaaja
°°°

ILMAINEN VISUALISAATIO
Lähde ohjatulle mielikuvamatkalle vahvistamaan sisäistä voimaasi. Ihanat valonhohtoiset tähtioppaat auttavat sinua päästämään irti negatiivisista ajatuksista, peloista ja epävarmuudesta, jotta sinun on taas helpompi pysyä omassa voimassasi ja kulkea eteenpäin hymyssä suin ja varmemmin askelin.
Täytä yhteystietosi, niin saat linkin, josta voit kuunnella visualisaation ja halutessasi ladata sen itsellesi. Liityt samalla TuoKion postituslistalle, jolloin saat vinkkejä matkallesi kohti eheämpää hyvinvoivaa itseäsi. Visualisaatioäänitteen pituus on n. 15 min.
Tykkää Facebook -sivuistamme
Seuraa Youtube -kanavaamme
.