Jo ihan pienenä tyttönä tunsin jonkin näkymättömän läsnäolon lähelläni. Se ei koskaan pelottanut vaan tuntui turvalliselta ja hyvältä. Kuin kirkkaalta valonsäteeltä joka valaisee tietä kun on liian pimeää. Tuolloin en sitä niinkään ihmetellyt tai kyseenalaistanut. Vasta kun kasvoin vähän isommaksi, ryhdyin miettimään mitä ihmettä tämä kaikki mahtaa olla. Se kiehtoi hyvin paljon, mutta samalla myös pelotti. Pelotti, koska luulin olevani outolintu muiden silmissä ja jääväni yksin.

”Kuvittelin että mitä enemmän pyrin olemaan muiden kaltainen sitä turvallisempaa kulkeminen elämässä eteenpäin olisi”

Tuo pelko piti lujasti otteessaan ja hyppäsin virtaan mukaan jossa niin moni muukin oli. Kuvittelin että mitä enemmän pyrin olemaan muiden kaltainen sitä turvallisempaa kulkeminen elämässä eteenpäin olisi. Eteeni sattui vähän väliä kiviä jotka heittelivät minua virtauksesta aina hieman sivummalle haukkomaan happea. Pidin itseäni helposti huonona koska en edennyt virran mukana niin sulavasti kuin moni muu. Luulin olevani täysin epäonnistunut vaikka enhän edes tiennyt kuinka sulavaa muiden eteneminen todellisuudessa oli. Joka kerta nappasin nuo kivenmurikat mukaani toivoen samalla etteivät muut niihin törmäisi. Tuota menoa jatkoin melko pitkään kunnes lopulta nuo kivet alkoivat painaa liikaa ja aloin pikku hiljaa vajoamaan pinnan alle. Jonkin aikaa vajottuani ymmärsin lopulta että jotain on tehtävä jotta en hukkuisi.

Näin pienen valonsäteen joka kuljetti mukanaan pientä avainta ja osoitti sydäntäni. Mietin hetken mihin tuo avain oikein kuuluu, kunnes näin sydämessäni, noiden kivenmurikoiden takana olevan portin joka oli lukossa. Tein päätöksen sukeltaa sydämeeni ja aloin raivata tietä portin luo. Tiesin että siinä menisi aikaa joten nappasin valonsäteestä kiinni saadakseni lisää voimaa ja energiaa jotta jaksaisin heittää kivet yksi kerrallaan pois tieltä. Ensi näkemältä kivet vaikuttivat kovin raskailta ja rumilta, mutta siinä niitä nostaessani, huomasinkin kuinka painavia mutta samalla myös hyvin kauniita ne olivat. Kiitollisena nostin kiven kerrallaan ja päästin irti. Tunsin kuinka oloni keveni hetki hetkeltä enemmän ja aloin nousta ylemmäs ja ylemmäs kunnes lopulta pääsin pintaan. Pinnalla vedin keuhkoni täyteen ilmaa, nautin keventyneestä olostani ja keräsin voimiani raskaan työn jälkeen. Tunsin oloni rauhalliseksi ja hyväksi. Siinä oli hyvä olla. Pian kuitenkin huomasin kuinka virta lähti hiljalleen kuljettamaan minua eteenpäin. Aluksi se tuntui mukavalta, kunnes vauhti nousi liian kovaksi ja vettä alkoi roiskua silmiini. Onnekseni olin pitänyt koko ajan kiinni valonsäteestä.

”Tuntui pahalta katsoa niin samankaltaista tilannetta jossa itse olin ollut vielä hetki sitten”

Pyydettyäni valonsädettä auttamaan, tämä hiljensi vauhtiani, pyyhki ja avasi silmäni. Muistin jälleen avaimen ja portin, jota en ollut vielä avannut. Otin avaimen ja avasin portin. Näin ympärilleni muodostuvan lisää kauniita kirkkaita valonsäteitä, jotka nostivat minut hellävaroen pois virtaavasta vedestä kauniin vehreälle maalle. Sydämeni tuntui lämpimältä ja oloni oli kevyt ja tasapainoinen. Aikani istuskelin rannalla katsellen virtausta ja sen mukana pyöriviä ihmisiä tuntien suurta tarvetta auttaa jokaista joka näytti alkavan vajoamaan. Tuntui pahalta katsoa niin samankaltaista tilannetta jossa itse olin ollut vielä hetki sitten.

Päätin hypätä veteen ja koitin poistaa kiviä muiden sydämistä, kunnes huomasin etten pysty siihen. Kivet luiskahtivat vain takaisin paikalleen, kerta toisensa jälkeen. Huomasin että voimani alkoivat hiipua, pelkäsin vajoavani pinnan alle uudelleen. Yhteyteni valonsäteisiin oli kuitenkin sen verran vahva että niiden avulla pääsin takaisin vehreälle maalle.  Tunsin oloni taas hyväksi ja turvalliseksi. Näin kuinka valonsäteet täyttivät minut ja huomasin kuinka aloin loistamaan tuota valoa yhä enemmän ja enemmän. Siirryin rannalta pois ja aloin tutkimaan paikkaa tarkemmin. Huomasin kuinka tämä oli täynnä runsautta, väriä, iloa ja rauhaa. Lämmin ja hyvä olo valtasivat sydämeni ja tiesin että olin tullut jäädäkseni.

… ja matka jatkuu … eteen ja ylös …

Vaikka ympärillä liikkuva virtaus välillä myrskyääkin ja saattaa joskus heittää kylmää vettä päälleni, tunnen pysyväni turvallisesti maan pinnalla, noiden upeiden kirkkaiden valonsäteiden tuella ja opastuksella.

Täällä jatkan matkaani kiitollisena, uteliaana, jatkuvasti lisää oppien. Jakaen tukeni ja apuni sitä tarvitseville kirkkainta valoa ja rakkautta kanavoiden.